Vetikko Travel
Yrityksen 9v synttärien kynnyksellä korona tuli trombin lailla eikä kukaan arvannut mitä tuo mukanaan. Sars-epidemian jo nähneenä, arvelin koronastakin selvitään muutamassa kuukaudessa. Mutta, luulo ei ole tiedon väärtti. Eipä selvitty muutamassa kuukaudessa. Ensin peruttiin Tokion maraton maaliskuussa 2020, sitten Lontoo, Tukholma ja lista vaan jatkui ja jatkui. Kaikki maratonit peruttiin, joten kaikki matkat peruttiin myös. Yritys kesti paineet, kun kaikki kulut karsittiin ja jäätiin odottamaan tulevaa. Matkailun turbulenssi vai jatkui ja tulevaisuutta ei kukaan osannut ennustaa. Vuoden 2021 alussa sain työpaikan, mistä ei voinut kieltäytyä ja siirryin moottoriurheilun puolelle palkansaajaksi. Jatkoin siis osa-aikaisena yrittäjänä jääden odottelemaan mitä tuleman pitää. Syksyllä 2022 vihdoin toteuu Berliinin, Lontoon maraton sekä New Yrk City marathonin matkat ja maaliskuussa 2023 Tokion maraton, mikä oli ensimmäinen koronan takia peruttu matka.
Paulan historia maratonmatkoilla
Työskentelin 1980 luvun lopulla Suomen Matkatoimiston, Jyväskylän toimistossa liikematkaosastolla. Olin tullut sinne suoraan Aurinkomatkoilta, jossa olin ollut pari vuotta kohdeoppaana.
Lokakuussa 1989 silloinen esimieheni Jorma Kaakkolahti kysyi minulta haluaisinko lähteä matkanjohtajaksi New Yorkin maratonmatkalle. Silloinen maratonmatkavirkailija oli juuri jäämässä äitiyslomalle eikä enää halunnut lentää niin pitkää matkaa. Vastausta ei tarvinnut miettiä ja kohta olin jo matkalla Atlantin taakse. Pääsin näkemään kaikkien kaupunkimaratonien äidin, New York City maratonin. Ja se oli sitten ”rakkautta ensi silmäyksellä” tähän työhön. Luontevasti sain siirtyä äitiysloman sijaiseksi maratonmatkaosastolle ja sille tielle jäin.
Maratonmatkojen historiaa
SMT teki silloin yhteistyötä SULn ja Pertti Raunion kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena maratonmatkatuotantoa laajennettiin New Yorkin (ensimmäinen New Yorkin maratonmatka Suomesta oli tehty muistaakseni 1977) lisäksi myös Euroopan maratoneille; Lontoo, Berliini, Tukholma. Alkuun Tukholman maratonille menimme Turun kautta. Maratonin startti oli klo 15 ja laivat takaisin Turkuun lähtivät vasta klo 22, niin juoksijat ehtivät laivaan. Olimme varanneet Suomi-seuran ravintolan tukipaikaksemme, jossa odottelimme maratonin starttia.
Kun ryhmät kasvoivat yli 200 henkilön, niin silloin aloitimme neuvottelut Silja Linen kanssa Helsingin risteilylaivan aikataulun muutoksesta ja sopimus syntyi. Niin kauan kuin maratonin startti oli klo 15, Helsingin laiva lähti Tukholmasta klo 22.00. Ensimmäisenä vuonna tämä maratonristeily keräsi 760 innokasta maratoonaria laivalle ja siitä se lähti. Parhaimmillaan Tukholmaan meni Siljan risteilylaivan lisäksi myös Sally Albatross ja suomalaisia juoksijoita Tukholman kaduilla oli yli 6000. Toki tässä määrässä oli mukana kaikki Ruotsissa asuvat Suomen kansalaiset.
Olen ollut siis Tukholman maratonristeilyn mukana sen ensi metreistä alkaen ja yhä edelleen sitä on äärettömän mukava tuottaa.
Vetikko Travelin synty ja tulevaisuus
Jäin elokuussa 2003 äitiyslomalle ja jatkoin siitä suoraan toista mammalomaa 2005. Olimme muuttaneet kaupungista takaisin Konnevedelle, koska halusimme tuoda lapset lähemmäksi luontoa ja maaseutua kasvamaan. Tyttärien myötä laitoimme asiat tärkeysjärjestykseen ja minulla oli mahdollisuus jäädä kotiäidiksi siihen asti, kunnes tytöt aloittivat koulutaipaleensa. Tuona aikana sitten matkatoimistorintama muuttuikin rytinällä. Muutoksilta ei välttynyt entinen työpaikkanikaan, vaan SMT profiloitui liikematkatoimistoksi. Kaikki vapaa-ajan matkat myös maratonmatkat lopetettiin Jyväskylässä. Ja kohta lopetettiin koko Jyväskylän toimisto.
Tyttäremme olivat aloittaneet koulutiensä eikä minua enää kotona tarvittukaan. Olin valmis töihin, mutta työpaikka oli mennyt. Muutaman yön mietittyäni, päätin työllistää itse itseni ja ryhdyin yrittäjäksi. Näin Vetikko Travel näki päivän valon v 2011. Jatkoin siitä, mihin olin ennen äitiyslomaani lopettanut.
Maratonjärjestäjissä oli yhä tuttuja henkilöitä töissä, mikä helpotti itsenäisenä yrittäjänä aloittamista. Tukholman maratonristeily oli SMT.ltä siirtynyt Aurinkomatkoille ja aavistelin, että he pitävät maratonmatkat vain sopimuskauden yli. Näin tapahtuikin ja Tukholman maratonristeily oli ”palannut kotiin”, kun sain sopimuksen siitä itselleni. Tukholman maratonristeily on mielestäni yksi parhaita maratontuotteita, mitä Suomessa myydään ja ehdottomasti halusin sille jatkoa eikä sitä saanut lopettaa. Laivalla on iso joukko samanhenkisiä ihmisiä, ketkä tekevät laivan rennon tunnelman.
Jatkamme maratonmatkojen kehittämistä alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa, sillä yhteistyökumppaneinamme on SUL ja Helsinki City Marathon sekä Juoksija-lehti.
Korona mullisti myös Vetikko Travelin tulevaisuuden. Vuodet 2020-2022 ovat olleet pelkkää peruttuja maratontapahtumia ja -matkoja sekä odottelua joko vihodin jotain toteutuisi. Syksyllä 2022 ensimmäiset juoksijat sitten marraskuun 2019 pääsevät Berliiniin, Lontooseen ja New Yorkiin. Maaliskuussa 2023 on vuorossa Tokio, minkä peruutuksesta kaikki matkaperuutukset aloivat vuonna 2020.
Jatkossa pidän sopimukseni New Yorkin, Tokion ja Lontoon maratonien kanssa. Muita matkoja en enää tule järjestämään. Euroopan maratonelille on tänä päivänä jo niin helppo mennä omatoimisesti.