fbpx

Matkustus Moskovaan

Tolstoi-junan kyytiin pääsee Helsingistä, Lahdesta, Kouvolasta tai Vainikkalasta.

Jos astuu junaan jo ennen Vainikkalaa, on junassa valuutanvaihtomahdollisuus Kouvolan ja Vainikkalan välillä, Vainikkalan asemalla ei ole vaihtomahdollisuutta, mutta junassa ravintolavaunussa kelpaavat myös eurot.  Makuuvaunussa on suhteellisen mukava matkustaa, toki juna kolkottaa koko ajan ja vastaan tulevat junat herättävät sikeästäkin unesta.  Vaunuissa on tarjolla teetä tai kahvia sekä keksiä tai voileipiä. Vaunueteisessä on aina tarjolla samovaarissa kuumaa vettä.  Kabiinin oven voi sisältä sulkea kahdella varmuuslukolla,  joten nukkua voi sen suhteen ihan rauhassa. Ravintolavaunussa tarjolla pientä purtavaa sekä kaikkia mahdollisia alkoholijuomia, ennen ravintolavaunuun menoa pitää vaunuemäntää pyytää lukitsemaan kabiinin ovi. Tullimuodollisuudet ovat mennen tullen Vainikkalan ja Viipurin välillä, paluumatkalla juna seisoo noin tunnin tästä syystä Viipurin asemalla. Moskovassa Leningradin asemalla, johon juna saapuu,  on rahanvaihtokioski , jossa voi viimeistään vaihtaa valuuttaa.  Junamatkan kesto on noin 10 tuntia suuntaansa.

Hotelli

Hotellina oli Kitay-Gorod ja hotellilta oli vain noin 100 metriä metroasema Kitay-Gorodiin.  Hotelli  on kolmen-neljän tähden hotelli.  Kadulta pitää soittaa ovikelloa, jolloin ulko-ovi avataan. Vastaanotto on toisessa kerroksessa rappujen nousun jälkeen, hissiä ei hotellissa ole.  Huoneet on remontoitu mukavan siistiksi ja hotellissa oli samaan aikaan paljon englantilaisia turisteja. Punaiselle torille hotellista on mukava noin 500 metrin kävelymatka ohi kirkkojen.  Aamupalaksi muroja,  jogurttia,  leipää, tee/kahvi, paistettuja munia, makkaraa,  juustoa ja vohvelikeksiä.  Hotellihuoneen sai pidennetylle check-out-ajalle 900 ruplalla, eli pystyi käymään siellä suihkussa juoksen jälkeen.  Erittäin hyvä hinta-laatu-suhde. Hotellin vieressä on kaunis puisto, jossa voi ennen ja jälkeen Marathonin tarvittaessa käydä verryttelylenkeillä.

EXPO

EXPO eli juoksunumeroiden nouto on olympiakisojen vesiurheilukeskuksessa, suuren urheiluhallin kupeessa ja se oli hieman vaikea löytää, Google Map osoitti kohteen suureen urheiluhalliin.  Noutopaikka oli pelkkä juoksunumeron ja paidan noutopaikka, eteisessä oli vain yksi urheilujuomien ja geelien ja energiapatukoiden myyjä ja toisella pöydällä oli muutamia muiden marathonien esitteitä.  Virkailija osasi kiitettävän hyvin englantia ja oli todella auttavainen.  Numerolapussa takapuolella kiertää kaksi ohutta metallilankaa ja pieni musta elektrodi – ainutlaatuinen ajanotto chip, joka on kokonaan suojattu muovikalvolla kosteutta vastaan.

Marathonin lähtö

Lähtö ja maali ovat likellä Punaista toria ja Vasili Autuaan sipulitornikirkkoa. Megafoonein, pillien vihellysten ja käsillä viittomisten jälkeen niin 10 km, puolimarathonin kuin täysmarathonin juoksijat saatiin lähtöviivalle,kunhan virkailijat ensin itse pääsivät yhteisymmärrykseen missä virallinen lähtöviiva on. Vaihtovaatteet sai laitettua mustaan jätesäkkiin ja numerolapusta irroitettiin varustenumero jätesäkkiin hakaneulan avulla. Lähtöaika on kello 12:00. Kuulutukset olivat kaikki vain venäjän kielellä, ei ohjekylttejä, hieman sekainen tunnelma.

Juottopisteet

Juomapisteitä noin 3 km välein, tarjolla vettä ja teetä, tarjoilu mukeista. Lisäksi kiinteänä energiana ruisleipäpalasia, joita tarjoilijat leikkelivät ja pilkkoivat lautaselle. Virallista urheilujuomaa ei siis ole, joten omat energiageelit ovat hyvä varalisä. Kaikki huoltopisteet olivat siltojen alla, joten ne oli helppo havainnoida eikä sade eikä tuuli pääse siellä kylmettämään tarjoajia eikä juoksijoita. Valitettavasti viimeisellä lenkillä yhdeltä juoma-asemalta loppuivat mukit.

Reitti

Moskovan joen rantaa pitkin juostiin noin 5 km rantabulevardia länteen päin ja samaa reittiä takaisin. Kahdelle ensimmäiselle kierrokselle riitti mukavasti katseltavaa mutta kaksi viimeistä kierrosta meni jo vähän liian tuttua reittiä pitkin. Reitti on erittäin tasainen, ei lainkaan minkäänlaisia mäkiä. Alusta on kokonaan asfalttia, ja koska reitti on sekä meno- että paluusuuntaan kolmikaistaista tietä, tilaa on kaikille riittävästi. Myöskään reitillä ei näkynyt olevan petollisia kaivon kansia eikä muita korokkeita. Käännökset molemmin päin oli tehty puoliympyrän kaarelle, joten vauhti ei välttämättä niissäkään päässyt hirveän paljon hiljenemään. Sivukadut oli suljettu kuorma-autoin sekä miliisejä oli reitin varrella ihan riittävästi turvaamassa juoksua.

Maaliintulo

Maaliin noustaan rantabulevardilta kohti Vasili Autuaan kirkkoa noin pari metriä, eli siinä on ainut ylämäki. Maalissa hätistellään heti eteenpäin; mitali kaulaan, lämpöviitta harteille, vesipullo käteen sekä kaksi muffinssia sekä A5-kokoinen diplomi, johon voi itse kirjata nimensä sekä aikansa. Tarjolla olisi ollut myös riisipastaa, mutta se jäi maistamatta. Maaliintulo oli hieman koruton, semminkin kun Vasili Autuaan kirkon luona tavaratalon rakennustyö oli eristetty korkein vaneriseinin, kauniita taustakuvauskohteita ei tästä löytynyt ja rakennustyöstä johtuen maalitilakin taisi olla normaalia pienempi.

Yleistä

Joukkoa oli mukana sen verran että itsekseen ei tarvinnut juoksennella.  Täysmarathonilla oli osanottajia vain hieman yli 1000, joten suurin osa parista tuhannesta  juoksijasta poistui maaliin jo ensimmäisen ja toisen kierroksen jälkeen. Muita suomalaisia ei joukossa näkynyt, muutamat venäläiset yrittivät avata keskustelua heikolla englannin kielellä, mutta valitettavasti heidän puhe meni venäjäksi parin lauseen jälkeen ja viittomakielellä ei yhteisymmärrys eikä kannustus valitettavasti mennyt perille. Mitali on hieman laaduttoman näköinen metalliympyrä, ilman nauhaa se olisi jopa koruton. Paita on  laadukas juoksupaita, puolihihainen, keltainen MMMM-paita. MMMM tarkoittaa MOCKOBCKNN MEXAYHAPOAHDIN MAPABOH MNPA, eli MOSCOW INTERNATIONAL PEACE MARATHON.

Yleisarvosana Moskovan Marathonista kouluarvosanoin 4-10: on noin 7.

Ennen ja jälkeen Marathonin

Metrolla pääsee Moskovassa matkustamaan hyvin; tarjolla noin 300 km metrolinjoja. Metro on avattu jo 1935 ja asemia siinä on nyt 182 kpl,  joista jotkin ovat todella kauniita katsomisen arvoisia. Eri linjoja on 12 ja matkoja tehdään päivittäin yli 9 miljoonaa, eli saman verran kuin Lontoossa ja New Yorkissa yhteensä. Punaisen torin ja Kremlin ympärillä voi hyvin liikkua jalkaisin ja tutustumisen arvoisia kohteita on siinä jo riittävästi parin päivän matkalle, semminkin jos toisena päivänä on juossut Marathonin. Moskovan matkaa varten kannattaa opetella hieman heidän aakkosiaan, jotta tunnistaa ainakin metroasemien nimet. Yhden matkan metrolippu maksaa 28 ruplaa eli noin 60 centtiä.

Osanottoilmoituksen Marathonille voi tehdä netissä ja itse osanottomaksun voi maksaa EXPOssa tai ennakkoon luottokortilla.